Vappuaatto

Tänä aamuna tylsyys vasta iskikin ja ainoa hupini oli istua rattaissa ja pistää äiti työntämään niitä ympäri osastoa. Onneksi ambulanssisedät tulivat hakemaan meidät Husukeen ja tällä kertaa äiti muisti kaivaa kameran esiin. Syyskuussa tämä jännittävä retki jäi ikuistamatta.











Husukessa pääsin heti eroon kaikista liikkumista rajoittavista vempaimista ja elämä alkoi taas maistua. Sairaalan ulkopuolella ihmiset alkavat kuulemma tänään juhlia vappua ja pääsin minäkin palloni kanssa juostessa jonkunlaiseen tunnelmaan.














Ja ihanintahan tietysti oli kun Mimmu tuli Enon ja Oskarin kanssa käymään.

1. po päivä

Leikkauksen jälkeisenä päivänä olo oli vielä hieman humalainen. Yö oli mennyt hyvin ja äiti pääsi heti syöttämään minua. Ja maistuihan se ruoka ja varsinkin sitten kun mummo toi suosikkiani juotavaa jugurttia. Nammmm. Kävelläkin aloin heti aamusta, vaikka ei se äiti ihan tainnut luottaa taitoihini, kun melkein koko ajan piti minua kädestä. Lastat ja tippa eivät tahtia haitanneet, vaikka ne ikäviltä tuntuivatkin. No, toivottavasti huomenna pääsen Husukeen ja niistä eroon. Normaalisti halkiolapset leikataan omassa keskuksessaan (Husuke), mutta kun minulla on pieni ylimääräinen reikä sydämessa, haluavat lääkärit hoitaa leikkaukseni Lastenklinikalla, josta pääsen sitten toipumaan Husukeen. Mukava paikka se on tämäkin, mutta kyllä se elämä on Husukessa vapaampaa ja toivottavasti sieltä löytyy myös enemmän seuraa, kun melkein kaikki lapset täältä osastolta ovat lähteneet kotiin vapuksi. Tylsää on jo nyt!

Leikkauspäivä

Tänään oli sitten minun toinen leikkauspäiväni. Nyt oli vuorossa suulaen sulku, joka tarkoittaa sitä, että kitalaessani oleva reikä suljetaan. Enää ei ruoan pitäisi mennä nenään ja puheenkin pitäisi kuulemma luistaa paremmin. Tässä olen valmiina lähtemään ensin kotoa Lastenklinikalle...









...ja sitten osastolta leikkaussaliin.


Leikkauksen jälkeen minun sängystä nostamiseni ei ollut ihan helppo juttu, sillä erilaisia johtoja, letkuja ja siteitä lähti niin käsistä, jaloista kuin vyötäröltäkin ja sen lisäksi minulla oli vielä lastatkin, etten saisi sormia suuhuni.





Onneksi pääsin kuitenkin äidin syliin, sillä kaikkien niiden nukutuslääkkeiden jälkeen oloni ei ollut kauhean hyvä. Siinä se loppupäivä sitten meni torkahdellessa ja kerätessä voimia huomiselle päivälle.

Jäähyväiset pullolle

Kävin tänään Lastenklinikalla, jossa minua pistettiin ja punnittiin huomista leikkausta varten. Hoitajatäti antoi minulle lahjaksi vappupallon, joten olin varmaan todella reipas. Yöksi pääsin kotiin ja tässä juon viimeistä vellipulloani. Leikkauksen jälkeen en saa juoda tutista kuukauteen ja äiti uhkaa jättää koko pullon pois senkin jälkeen. Toivottavasti se unohtaa tämän uhkauksensa. Niin hyvältä se velli pullosta maistuu!

Voiko ihanammin aamun enää alkaa

Mimmu olikin siis oikeasti yökylässä. YESS!

Perhekuva

Ja taas poseerattiin, kun äiti halusi meistä yhteiskuvan. Kuka noita vanhoja naisia haluaisi katsella, keskittyisi nyt vaan minun kuvaamiseeni. No, kilttinä tyttönä lähdin mukaan yritykseen, mutta hymyillä en sitten viitsinyt. Liika on aina liikaa!

Hiekkaleikit ovat hauskoja

Hassu-Cassun kyydissä

Taaperokärryn sain auttamaan minua kävelyharjoituksissa, kun tukihenkilöiden selät alkoivat särkeä. Nyt kun osaan kävellä jo ihan itse, keksin kärrylle paljon hauskemman käyttötavan. Onneksi Cassu oli samaa mieltä ja jaksoi työnnellä minua ympäriinsä, äiti kun ei oikein viitsi.

Unijukkakin vierailee

Rankkaa tämä taaperoelämä. Ja täydellä vatsalla on hyvä nukahtaa.

Pitkäperjantai

Olemme vihdoin saaneet tiedon seuraavasta leikkauksestani (28.4.) ja nyt äiti pitää minua eristyksessä eli poissa kerhoista ja muista lapsiryhmistä. Äidin naama alkaa jo kypsyttää, joten oli hauska kun tänään saimme vieraita. Mimmu tuli ihan yökylään ja Nunnu-kummi Vekku-sedän kanssa vain käymään.





Ulkona oli ihana ilma, joten kummitäti pääsi pukemaan minut (ja vaihtamaan siinä samalla vaipatkin) ja hyvinhän se meni. Kohta minut varmaan kutsutaan Vekkulaan yökyläänkin.










Ensin minun täytyy kuitenkin selvittää suhteeni tuohon Vekku-setään. En oikein tiedä ovatko hauvat mielestäni ihania vai pelottavia, mutta eihän tuo nyt niin kamalalta näytä.

Illalla löydät minut tästä...

...vedestä kylpemästä. Sammakkokin tahtoo mukaan, likaa ei siedä kukaan.

Ja nyt se onnistuu!

9.4. minä sitten opin kävelemään ihan itse! Ja pitkiä matkoja; taukoamatta. Koko ajan pitäisi olla liikkeessä eikä äiti aina tiedä mistä minut kotoa löytää. Suosikki "piilopaikkojani" on makuuhuoneen ikkunan edusta, josta on hauska tarkkailla millaisia lapsia ja hauvoja meidän talon ohi kulkee. Ja kun tarpeeksi hakkaan ikkunaa, niin eiköhän äiti helly ja vie minutkin ulos leikkimään.

Ja tämänkin minä osaan jo itse

Kävelemisen lisäksi olen viime aikoin harjoitellut ahkerasti myös syömistä (äiti väittää, että minä olen saanut kaljamahan, vaikka ruokaahan minä vain olen syönyt). Jugurtti on yksi lemppareistani ja näin hienosti se syöminen jo sujuu.

Muotokuvausta

Äidistä on tullut ahkera (tai ainakin ainakin se tahtoo ajatella niin) ja se suunnittelee pääsiäiskorttien lähettämistä kummeilleni. Ja kuvahan niihin täytyy saada, joten taas digikamera lainaan ja minä poseeraamaan.










Rankkaa tämä mallina oleminen on ja ei ihme kun alkoi väsyttää kesken kaiken. Tuon hienon hatun on tehnyt Tanja-täti äidin töistä ja hienolta minä itsestänikin se päässä näytän. Peilistä olen asian moneen kertaan varmistanut...

ja ei kun kävelemään

Käveleminen on ollut jo muutaman kuukauden suosikki harrastuksiani, tosin olen siihen tarvinnut aina tukihenkilön mukaan. Mutta viime viikkoina olen alkanut ottamaan askelia ihan itsekseni ja nyt sujuu jo metrin matkat ihan vaivattomasti. Ja vähän kun vielä harjoittelen, niin...

Paras ystäväni

Kun maailma murjoo on riepu aina ystävänä.