Juokse sinä humma... vol 2

Aloitin urani hevosten parissa viime lokakuussa ja nyt sain mahdollisuuden jatkaa sitä kummitätieni toiveitten mukaisesti. Mimmu oli hauskuttamassa minua viikonlopun ja kun sunnuntaina lähdimme ulkoilemaan törmäsimme talon takana hevoseen. Kuski oli sama kuin viime syksynä, heppa vaan eri. Ja eri tyttö taidan minäkin olla, ainakin jos vertaa vanhoja kuvia näihin uusiin.

Vertaistukea

Tutustuimme viime syksyn sopeutumisvalmennuskurssilla minua kuukauden nuorempaan Christinan, jonka suulakihalkio suljetaan Tallinnassa parin viikon päästä. Christinan äitiä jännittää kovasti, kuten minunkin äitiäni ennen leikkausta. Hupsujahan nuo äidit ovat, sillä me lapsethan tässä leikeltävänä ollaan eikä meitä pelota yhtään ennen tai jälkeen operaation. Tämä minun piti tänään käydä kertomassa Kaire-äidille ja samalla me tytöt päästiin hieman tutustumaan pitkästä aikaa. Täytyy ottaa kesällä uusiksi ja ajan kanssa.

Ja kun kerran kaupungilla oltiin, täytyi päästä kirjaostoksille ukin puotiin. Äiti osti minulle läjän Harry Pottereita, jotka saan lukea vasta kun olen iso. Mitä hauskaa siinä nyt sitten on. Ukki vei minut kotiin ja mamma lähti shoppailemaan, joten mukava iltapäivä meillä molemmilla.

Kerhoilua

Olemme äidin kanssa käyneet kevään aikana puistossa kolmessa eri äiti-lapsikerhossa ja tällä viikolla ne kaikki lähtivät kesälomille. Syksyllä minä menen tarhaan, joten tähän taisivat loppua minun kerhoiluni. Hauskaa on ollut ja paljon on kavereita löytynyt. Tässä Miko, Jimi, Sofia ja Teemu poseeraavat kanssani oikeaoppisessa luokkakuvassa.

Nimpparikahveilla

Ukki juhli Sofian päivää Sofiankadulla ja me äidin kanssa kerhokaverini Sofian luona. Kovasti meillä riitti Sohvi-neidin kanssa touhuttavaa ja kun Emmi-sisko piti meitä silmällä saivat äiditkin juoda rauhassa kahvia.

Äitienpäivä nro 2

Tänään menimme Kartsiin mummolaan viettämään viime vuotiseen tapaan äitienpäivää. Hieman olin kasvanut vuoden aikana, mutta vielä saa äiti odottaa vuoden ennen kuin saa minun omakätisesti piirtämäni kortin. Onpahan sillä elämässä jotain mitä odottaa... Viivi ja Vilma olivat tulleet omaan mummolaansa käymään ja tulivat taas viihdyttämään minua. Ihan villiksihän se meno taas äityi, mutta hauskaa minulla ainakin oli.Syntymästäni saakka ihmiset ovat hokeneet minulle, että minusta tulee viekä joskus pianisti, joten kai se on pakko pikkuhiljaa alkaa harjoitella tulevaa uraa varten.

Lomahaaveita

Lentokoneet ovat mielenkiintoisia härveleitä ja sellainen kuulemma tarvittaisiin, että pääsisimme äidin kanssa näkemään aurinkorantoja. Ja lentokoneisiin tarvitaan rahaa eli lomaa saamme odottaa ensi vuoteen eikä sittenkään ole luvassa hiekkarantoja, jos äiti saa päättää. Täytyy tyytyä korvikkeisiin, kuten tämä josta pääsimme Cassun kanssa nauttimaan Liikuttavassa lastentapahtumassa.

Puistoilua Pikku-Annan kanssa

Pikku-Anna tuli kyläilemään tänään ja äidit veivät meidät puistoilemaan Taliin. Keinuminen on aina hauskaa ja kaksin verroin, kun on seuraa. Nähtyään tämän kuvan äiti oli vakaasti sitä mieltä, että oli antanut minulle väärän nimen. Rymy-Eetu kun olisi kuulemma paljon osuvampi. Anna puolestaan oli kuin joku filmitähti aurinkolaseissaan ja lierihatussaan.




















Pikku-Anna alkaa vihdoinkin olla siinä iässä, että siitä on minullekin jo iloa. Hieman joutuu tällainen iso-serkku sitä ipanaa opastamaan, mutta eiköhän se siitä...

Paluu arkeen

Ja sitten olikin taas aika sanoa hyvästit tälle osastolle tai näkemisiin se tietysti taisi ollakin. Joka tapauksessa minä ja palloni otimme suunnan kohti kotia.



















Ulos oli ollut ikävä jo monta päivää eikä ikkunaan hakkaaminen ollut saanut äitiä heltymään, vaikka kotona se auttaakin. Iltapäivällä pääsin vihdoinkin omaan puistoon leikkimään ja vappupallo vaihtui tällaiseen palloon.

Eespäin, eespäin...

Vappupäivänä jotkut ihmiset kuulemma marssivat pitkin kaupunkia, mutta minä sain tyytyä marssimaan hieman pienemmissä ympyröissä edestakaisin Husuken käytävää. Välillä marssin itse ja välillä pistin äidin töihin työntämään minua rattaissa.















Vappulounaankin menu oli hieman suppea. Ei tietoakaan nakeista ja perunasalaatista tai mistään muustakaan perinteisestä. Jätskiä sentään pääsin syömään ja kun kerran vauhtiin pääsin, niin taisi siinä oman purkin lisäksi mennä äidinkin jätskit. Olisi tyytyväinen, kun tänään söin enemmän ruokaa kuin yleensä kotona koskaan. Kaipa sitä vähitellen alkaa hallita tämän uuden suun käytön.