sunnuntai, huhtikuuta 29, 2007
lauantaina, huhtikuuta 28, 2007
Postimuseossa

Postimuseossa oli tänään keskosyhdistyksen kirppitori ja kun kerran olimme siellä, niin äiti halusi katsastaa museonkin läpi. Tosi hauska paikka ja minä en olisi millään halunnut lähteä sieltä pois. Kaveeita löytyi useitakin ja ihania käytäviä juostavaksi, mutta kaikkein hauskinta taisi sittenkin olla tämä peli, jossa sai pukea posteljoonille eri aikakausien vaateita.
torstaina, huhtikuuta 26, 2007
maanantaina, huhtikuuta 23, 2007
Husukessa

Minulla on ihan oma sairaala ja sen nimi on Husuke. Nyt kun olen kaksi vuotta lääkärit halusivat nähdä kuinka iso tyttö minusta on tullut. Korvalääkärin mukaan olen "oikein reipas", puheterapeutin mukaan "soma pieni tyttö" ja kirugi kehui minua "poikkeuksellisen hyvin yhteistyöhön ryhtyväksi". Ja minähän vain nauroin ja juttelin, en muuta.

sunnuntai, huhtikuuta 22, 2007
lauantaina, huhtikuuta 21, 2007
TiTi TiTi Nalle, TiTi tallustaa...

TiTi videot ovat meillä ahkerassa käytössä ja vaikka äiti oli tapansa mukaan liikkeellä viime hetkellä, me onnistuimme saamaan liput TiTin ja kumppaneiden konserttiin. Hieman minua jännitti enkä oikein uskaltanut irrotella musiikin tahdissa niin kuin kotona, mutta Riitan syliin uskaltauduin kyllä. Ja nimmarinkin sain!