Kotiin (ainakin vierailulle)

Kun täytin yhden viikon oli painoni kohonnut taas yli kahden kilon ja sain luvan lähteä kotiin päiväksi "harjoittelemaan". Kuskeina toimivat Riitta ja Cassu (joka oli hieman pettynyt sekoitettuaan minut nukkeen, mitä iloa minusta koskaan voisi olla...). Paluu sairaalaan oli vaikea (ainakin äidille)

ensimmäinen viikkoni

Ensimmäisen elinviikkoni asuin Kättärin keskolassa, jossa äiti kävi minua tapaamassa ja ruokkimassa; ensin pyörätuolilla ja lopulta ihan itse kävellen. Myös mummo & ukki kävivät minuun tutustumassa. Tässä ekan viikkoni satoa. Olisiko kukaan tuolloin uskonut, että tuokin hattu pian olisi minulle aivan sopivan kokoinen!

Tervetuloa maailma

Äiti oli joutunut sairaalaan jo muutama viikko ennen minun syntymääni ja maanantaina 21.2.2005 lääkärit sitten päättivät, että minun on aika nähdä päivänvalo. Minut autettiin maailmaan sektiolla ja kaikkien yllätykseksi olinkin pieni pirpana (2075 g vaikka pituutta olikin viikkoihini 36+3 sopivasti 46,5 cm) ja minulla oli molemminpuoleinen huuli-suulakihalkio. (lisätietoja tästä )Mutta ääntä minusta lähti. Pääsin hetkeksi äidin syliin ennen kuin minut kiidätettiin keskolaan lämmittelemään.











Keskolassa tädit pesivät ja ruokkivat minut sekä pukivat nätteihin vaateisiin. Juuri kun äiti alkoi panikoida ettei koskaan enää vauvaansa saisi nähdäkkään, niin minut tuotiin synnärille hetkeksi kyläilemään.









Koska mamma ei saanut nousta ylös sängystään eikä siten päässyt minua itse katsomaan keskolaan, lähti mummo mukaan yläkertaan ja otti ensimmäisestä illastani kuvia muistoksi.